keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Muistellaan vanhoja

Edellisen blogin lopettamisen jälkeen on käsitöitä kuitenkin valmistunut tasaiseen tahtiin. Ravelryyn olen niitä laitellut muistiin blogin puutteessa. Nyt on liian hämärää, että voisi kuvata uusia juttuja (työn alla on kaikenlaista...), joten lätkäisen tänne viime tammikuussa neulotun Harunin.




20 päivää meni tämän tekemiseen, ja ihanahan tätä oli neuloa. Lankana Araucania Ranco Multy, joka on ehkä turhan 'hailakan' värinen mun makuun. Ihana tästä kuitenkin tuli, on ollut ahkerasti käytössä ja saanut kaupungilla ihasteluja osakseen ihan tuntemattomilta ihmisiltä. :) Pingotus vaati jokaikisen taloudesta löytyneen nuppineulan, onneksi kuitenkin riittivät.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Rastaruusu

Hassun nimen ovat villatakille antaneet, Rasta Rose Cardi. Tänään sain oman rastaruusuni täysin valmiiksi ompelemalla siihen napin, eilen illalla pingottelin sitä ja päättelin lankoja.




Napin olen aikoinaan saanut Anniinalta Puikko Hukassa-blogista, se oli sellainen hyvä kiertää-juttu. Aikana, jolloin bloggasin siis Vuodatuksessa ja hieman eri nimimerkillä. :) (Huomatkaa hieno Teneriffa-pyyhe, käytän sitä aina pingotusalustan ja neuleen välissä.)



Rasta Rose Cardi by Tammy Hildebrand (Ravelry-linkki)
lehdestä Interweave Crochet, Fall 2012
Lanka: Novita Tico Tico, 136g
Koukku: 4mm

Noi 'in action'-kuvat ovat huonosti valmisteltuja, paita rullalla ja rypyssä. :) Piti käyttää siskon läsnäoloa hyväksi ja pikapikaa pyytää sitä näppäämään kuvat. Sävyjä on hieman käsitelty jälkeenpäin.

Ihan kiva vaate tästä tuli, ehkä olisi sittenkin pitänyt tehdä kokoa isompi. Pelkäsin vaan, ettei lanka riitä - valitsin langaksi Tico Ticon, kun sitä sattui olemaan kaksi valkoista kerää kotona inspiraation iskiessä. Ja kun inspiraatio iskee, on päästävä heti tekemään. Siinä siis hyvä perustelu lankojen, käsityö- ja askartelutarvikkeiden sekä kankaiden kerääntymiselle kotiin. :)

Tykkäsin virkata tätä, ei ollut samaa mallikertaa joka puolella. Väriksi olisin ehkä halunnut jotain muuta kuin valkoisen, mutta ainakin tätä voi käyttää kaikenväristen vaatteiden kanssa. Saako nyt aloittaa uuden isomman   virkkausprojektin?



sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Jatkojalostusharjoitus

Mikä on melkeimpä kivempaa kuin huovutus? No tietenkin huovutustyön koristelu! Varsinkin ompelukoneella vapaasti kirjoen. Sitäkin tein elämässäni ensimmäistä kertaa muutama päivä sitten, ja hurahdin hurautteluun ihan täysin! Ensinnäkin Opiston ompelukoneet ovat hieman eri luokkaa kuin omani, joka on halvimpia mahdollisia koneita. Toiseksi, en tiennytkään, että vapaakirjonta on niin vapauttavaa, senkuin vaan painaa kaasua ja antaa mennä.




Alimmassa kuvassa on kotona huovuttamani 'läpäre', jolla aloitin kirjontaharjoittelut. Alkutöherrysten jälkeen alkoi homma sujua, ja kokeilin kirjoa myös huovuttamiini kukkasiin. Onnistui ihan hyvin, tosin sormia sai varoa... Keskimmäisessä kuvassa vapaasti ompelukoneella 'piirtämäni' puunrunko, onnistui yllättävän hyvin.

Kotona omalla rupukoneellani kokeilin kirjontaa myös, siitä ei nyt ole kuvaa. Otin paksuhkoa puuvillakangasta, pingotin kirjontakehykseen ja koneesta paininjalka irti. Jälki ei ole kovin kaunista, mutta tarvittaessa omallakin koneella näköjään jotain pystyy vapaasti kirjomaan.

Loppuun vielä hieman erisävyinen salamalla otettu kuva kukista:



sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Hempeää


Kovaa vauhtia valmistuu Rasta Rose Cardi uusimmasta Inside Crochet-lehdestä. Perjantai-aamuna aloitin, ja nyt (sunnuntai-iltana) olen jo aika pitkällä: vähän reilu puolitoista hihaa tekemättä!

Kaulalle

Alkuhahmotelma.


Valmis koru.


Kurssilla huovutetusta 'madosta' leikkasin pätkiä, halusin käyttää 'madon' päätkin hyväkseni. Löysin sopivan määrän pinkkejä puuhelmiä omasta kokoelmastani; ajattelin, että kevyet huopapalaset tarvitsevat jotain painoa rinnalleen. Pujotin kaikki oranssiin puuvillaiseen virkkauslankaan. Olisin halunnut käyttää hamppunarua, mutta en saanut sitä neulan kanssa huopapalojen läpi. Malttamaton kun olen, vetäisin korun kasaan virkkauslangalla.

Kiva koru, tänään oli heti koekäytössä. Villa vaan hieman kutittaa kaulalla, on aika karkean tuntuista. Mä olen kyllä hurahtanut huovuttamiseen, ihanaa jälkeä saa aikaan!

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Pala Afrikkaa





En ole koskaan käynyt Afrikassa. Haaveissa on, matka pohjoisesta etelään mutkitellen vähän kaikkialla. Sitä odotellessa huomaan kotiin kertyvän asiaa sivuavaa esineistöä. Puiset servettirenkaat löytyivät kirkon kirpputorilta, hinta yhteensä Euron. Neljän hengen kahviastiasto kaksine sokerikkoineen maksoi viisi Euroa kierrätyskeskuksessa. Lasite on osittain pahasti halkeillut, joten en ole ihan varma päätyvätkö nämä käyttöön.

Afrikan mannerta muistuttava kivi on muistaakseni Englannista 90-luvulla matkaan tarttunut.

Ei ihan lempihuivi

Alkuviikosta valmistui Wingspan.

Lanka: Four Seasons Gründl Hot Socks Spectra, koko 100g:n kerä; reunassa hitunen TicoTicoa
Puikot: 3,25mm

Värit on aika jees ja lanka on pehmeetä... mutta ei tästä ihan lempihuivi tullut. Yllättävän kauan meni tän neulomiseen aikaa, jotenkin kuvittelin että äkkiähän ton huitasee. :) Langassa oli ikäviä ylläreitä: solmu kahdessakin kohtaa. Onneksi sattuivat noihin sektoreiden vaihtumiskohtiin, värinvaihdot voi nähdä tuossa kuvan alaosassa. Pingotin huivin kevyesti, että kulmat pysyvät suorina. Yläreunan jouduin neulomaan toisella langalla, sillä tuo Hot Socks ei olisi ihan riittänyt. Otin siihen mustaa Novitan TicoTicoa, mallailin ensin muitakin mutta ehkä on hyvä, että molemmat langat ovat superwashia.

Koitan saattaa päätökseen kasaa keskeneräisiä projekteja. Miten niitä onkin kertynyt taas niin paljon? Päättely ja lapasten peukalot ovat ainakin mun henkilökohtaisia solmukohtia; tälläkin hetkellä kaksi paria lapasia odottaa peukaloita ja ainakin yksi virkattu pitsineuletakki haluis langanpäät piiloon ja pari nappia etumukseen. :/