sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Etäisesti kukkaa muistuttava koru


On tämä oikeasti hieman paremman näköinen luonnossa, mitä kuva antaa ymmärtää. Pohjana siis 0,3mm:n metallilangasta virkattu kukka (naputeltu vasaralla litteämmäksi), jossa koristeena paljetteja ja iso muovihelmi. Viritin taakse vielä hakaneulan, jotta tätä voi käyttää koristeena vaatteissa - jos kehtaa.

En ole ennen virkannut rautalankaa, joten siihen nähden tämä voisi olla epäonnistuneempikin.

Huopuvaa

En ole koskaan ennen märkähuovuttanut. Ihan oikeasti! Viime tiistaina oli sitten Eka Kerta. Olen mä joskus kotona yksikseni kokeillut märkähuovutusta, mutta malttamattomana ihmisenä sain aikaiseksi vain... muhjua. Neulahuovutusta ja vapaalankahuovutusta olen tehnyt, samoin kuin huovuttanut pesukoneessa tarkoituksettomasti ja tarkoituksella erinäisiä asioita. Nyt olen suureksi ilokseni aloittanut kurssin (taiteen perusopetus käsitöissä), ja tämän syksyn teema on huovuttaminen.




Alussa oli muna. Tarkemmin sanottuna pääsiäismunan sisältönä ollut muovimuna, jonka ympärille huovutin villaa.


Sen kuivuttua leikkasin puukolla ja saksilla sitä auki...


...ja siitä tuli kukan terälehdet. Jalostunee joskus esimerkiksi rintakoruksi.

Seuraava tehtävä oli tasohuovutus. Ladoin kerroksittain limenvihreää ja oranssia villaa, ja taas syntyi muhjua. Loppua kohti alkoi jälki paranemaan, mutta harjoittelua tässä vielä tarvitaan. Mutta eikö olekin kaunista pintaa? (Siis väreiltään.) Tämäkin jatkojalostuu vielä joksikin, harmittaa vaan kun aika loppui kesken enkä ehtinyt joka kohtaa huovuttaa kunnolla.


Alan pikkuhiljaa ymmärtämään, miksi huovutetut vaatteet ja tekstiilit maksavat aika paljon.

(Eka kuva on oikeesti laitettu keskelle, esikatselussa se ainakin hyppää vasempaan reunaan... )




maanantai 24. syyskuuta 2012

Alussa oli...

...paljonkin sanottavaa, mutten tiedä, että mistä aloittaisin. Palasin bloggaamaan noin vuoden tauon jälkeen, aikaisempi blogi oli Vuodatuksen puolella. Ehkä joku vanhoista blogitutuista tunnistaa minut vähän erilaisesta nimimerkistä huolimatta, ainakin saatan toisinaan julkaista jotain vanhojakin kuvia.

Suoraan asiaan:
Tästä on tulossa Wingspan (ohje Ravelrysta, linkitän sitten huivin valmistuttua). Miksi liukuvärjätyt/moniväriset langat näyttää aina paremmilta kerällä tai vyyhdillä kuin valmiissa työssä?


Erääseen tapahtumaan piti saada arpajaispalkintoja. Onneksi olen yrittänyt olla kaukaa viisas, ja tallettanut joitain tekeleitä 'hätätapauksia' varten. Kaapista löytyi siis vuosi sitten tehty kaulahuivi (Puroa, virkattu), kolme tiskirättiä (Novitan Bambua, virkattu) ja yksi akryylinen siivousrätti (virkattu sekin). Huivi meni palkinnon muodossa eteenpäin, rättejä lahjoitin tapahtuman jälkeen muille järjestäjille.